SPONTAANI VAPAAPÄIVÄ ISOISOÄIDIN LUONA

Äitinä opiskelun parhaita juttuja on arkivapaapäivien mahdollistaminen päivähoidossa käyvällä lapselle.  Toinen opiskeluvuoteni on ollut pitkälti itsenäistä opiskelua, joka on sidottu koulun aikatauluihin vain satunnaisesti. Joustavat aikataulut ovat mahdollistaneet minulle paljon enemmän yhteistä aikaa lasten kanssa, kun mitä meillä oli silloin kun kävin kokoaikatyössä joka päivä kello 8-16.

Lapset viettävät parhaillaan viikkoa isänsä luona, mutta Alex halusi tulla viettämään tiistaina heippapäivää meille. Heippapäivisin lapset saavat halutessaan tulla päiväksi kuluvan viikon etävanhemman luokse. Näin erossaolojakso ei veny viikon mittaiseksi eikä ikävä ehdi kasvaa liian suureksi.

Vietämme yleensä heippapäivän illan tehden juttuja, joista erityisesti Alex pitää. Tavallisesti vien Alexin seuraavan aamuna päiväkotiin, josta hän vaihtaa kotia taas isänsä luo.

Tällä viikolla tiistai-illan ohjelmamme venyi pitkäksi ja Alex meni niin myöhään nukkumaan, että nukkui keskiviikkoaamuna vielä yhdeksän aikaan. En raaskinut herättää täydessä unessa tuhisevaa tyyppiä, joten laitoin päiväkotiin viestin siitä, että Alex viettää tänään vapaapäivää. Viestiketjussa näkyi kymmenittäin samanlaisia, spontaaneista vapaapäivän vietosta kertovia viestejä. Voi miten onnekkaita me ollaankaan!

Päivän ohjelma oli heti aamupalan jälkeen selvä, sillä lukujärjestyksestäni löytyi vain yksi tiettyyn aikaan sidottu ohjaustuokio ja kyseinen päivä sattui olemaan isoäitini syntymäpäivä. Läppäri laukkuun, koira ja lapsi autoon ja menoksi! Mukaan lähtivät tietysti myös pikkusiskoni poikineen ja koirineen.

Mamma olikin kuulemma osannut odottaa, että ainakin Eveliina ja Alisa tulevat kyläilemään ja kakkupohja oli otettu pakkasesta sulamaan. Lapset katselivat aamupäivän ohjelmia telkkarista ja me aikuiset istuimme kahvipöydän ympärillä, keskustelimme maailman menosta ja teimme nakkisoppaa lounaaksi.

Mamman luona parasta on istuskella keittiön pöydän ympärillä, katsella ikkunasta ulkona juoksevien koirien sekä lasten menoa ja odotella seuraavaa kahvipannullista valmistuvaksi.

Puolessa välissä päivää Allu lähti isompien lasten kanssa lähimetsään sienestämään ja minä vetäydyin tunniksi koulutyön pariin.

Teen yhtenä ammatillisen harjoittelun osana Lasten ja nuorten säätiön lähettiläänä Taidot elämään -coachaustuokioita Turun ammatti-instituution Valma-luokkalaisille. Aluksi tuntui harmilliselta, että osa tuokioista oli siirrettävä verkkoympäristöön, mutta onnistuin coachausten edetessä  löytämään verkkoympäristöstä monta osallistujia sekä itseäni hyödyttävää asiaa. Tällä kertaa hyödyin itse sillä tavalla, että pystyin ohjaamaan tuokion mamman makuuhuoneesta käsin.

Tätini ja tämän toinen tytär liittyivät seuraamme juuri sopivasti kun aloimme kattaa pöytään kakkuja. Allu oli edellisenä päivänä mukkilassa vieraillessamme leiponut ihanan tuplajuustokakun. Sen kaverina toimi hyvin mamman sokerikakkupohjasta täyttämä kirpeä marjakakku.

Iltapäivän hämärtyessä minä ja Alex kiitimme seurasta ja suuntasimme jääkiekkoharjoituksiin. Katselin myöhemmin Instagramissa, että myös isosiskoni oli löytänyt tiensä mamman kahvipöytään ja pikkusiskoni kyläreissu oli ilmeisesti venähtänyt 12 tunnin mittaiseksi. On parasta kun voi viettää vapaapäivän sukulaisten kanssa!

Kommentit

4 kommenttia
Eveliina

Kiva kuulla, että seuraat. 🙂 Ainahan sitä omaa arkea on mahdollisuus muuttaa haluamaansa suuntaan, vaikka eihän se toki helppoa ole. Tsemppiä ja kivaa joulun aikaa! Toivottavasti tavataan taas joskus!

Avatar

Et taida olla siskosi Emilian kanssa tekemisissä.

Eveliina

Miksi näin ajattelet? Olemme tekemisissä viikottain.

Avatar

Mukavaa seurata teidän perheen arkea.
Tuntuu niin ihanan normaalilta omaani verrattuna! 🙂

No itse soppani keitän..

Jatkakaa hyvää työtä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä