En tee itse vauvalle ruokaa, haittaako se?

*Kaupallinen yhteistyö Semper lastenruoka

Kirjoitin teille jokin aika sitten valmissoseista ja podin ehkä jopa hieman huonoa omatuntoa siitä, että en ole koskaan tehnyt itse soseita vauvalle. Sain lukuisia kommentteja ja viestejä instagramiin, että myös muut äidit ovat miettineet samoja asioita – eivätkä kaikki todellakaan kokkaile vauvalle itse.

Päätin perehtyä lisää lasten valmissoseisiin ja ehdottomasti lemppari merkiksi nousi Semper sekä minun, että 9 kuukauden ikäisen pojan mielestä. Ja kyllä – ymmärsit oikein, olen syönyt vauvani ruokia, vielä hänen nenänsä edessä. Maistelin tässä parin viikon aikana kaikkia niitä soseita mitä olen vauvalle syöttänyt. Semperin sapuskat sisältävät selvästi eniten makua ja niistä tulee mieleen kotiruoka. Pakkausselosteesta selviää, että mausteina on käytetty mm. basilikaa, oreganoa, valkopippuria, timjamia, valkosipulia ja laakerinlehtiä, nam! Lisäksi Semperin ruoissa on pieniä pehmeitä palasia 8kk ikäisistä eteenpäin harjoittamaan suun motoriikkaa. Mun on myös pakko myöntää, että osa Semperin lähettämistä smootiepusseista meni kyllä äidin suuhun vauvan katsoessa kateellisena vieressä.

 

 























Meidän vauvalla on ollut allergiaoireita jo kauan ennen kiinteiden aloitusta, joten olen tottunut lukemaan ruokien pakkausselosteet todella tarkkaan. Semperin valikoimista löytyy neljä meille sopivaa ruokavaihtoehtoa, joista yksi on jopa täysin vegaaninen! Monissa valmiissa kasvisruoissa on juustoa ja siksi ne ei sovi meille, mutta Semperin Vego Eko ei sisällä maitoa tai kananmunaa, jes! Meillä syödään joka viikko kasvisruokaa ja aina kun on tädin vuoro ruokkia vauva, hän valitsee kasvissoseen. Muita hyväksi todettuja soseita ovat couscous ja kana, riisi ja kana ja spagetti bolognese.

Semperin lastenruoissa ei ole lisäaineita tai säilöntäaineita, vaan ruokien säilyvyys perustuu kuumennukseen ja ilmatiiviiseen astiaan. Tiesitkö, että kaupoissa myytäviä lastenruokia säätelee neljä eri lakia ja vuonna 2014 Evira (nykyinen Ruokavirasto) teki valvontahankkeen Suomessa myytävistä lastenruoista. Hanke tutki mm. vierasainepitoisuuksia ja ruokien lisäaineita ja pakkausmerkintöjä. Itse luotan siis Suomessa myytäviin lastenruokiin täysin. 



Miksi en tee vauvan ruokia itse?


Elän tällä hetkellä niin kiireistä ja hetkistä elämää, että minulla ei ole aikaa miettiä vauvan soseita ja niiden valmistusta. Moni kehottaisi syöttämään lapselle samaa ruokaa mitä syön itse, mutta tämä ei toimi meidän perheessä juuri nyt. Vauvalla on allergioita ja mun ruokavalio noudattaa dieettiä, joten meidän ruokailut ei sovi yhteen. Olen siis todella helpottunut, että voin napata kaapista purkillisen ruokaa minkä tiedän sopivan vauvalle ja lämmittää sen mikrossa. Lisäksi sormiruokailemme säännöllisesti, jotta vauvan kädentaidot ja suun motoriikka kehittyy. 

 

 

 

Pidän myös siitä, että voin pitää hoitolaukussa aina mukana valmista ruokapurkkia ja hedelmä-smootieta. Monesti hoitolaukussa oleva eväs on tullut tarpeeseen, kun olemme olleet shoppailemassa, päivystyksen odotusaulassa tai matkalla mummin luo. Usein kahvipöydässä sukulaiset haluaisivat tarjota vauvalle jotain, mutta allergioiden vuoksi on parempi, että meillä on omat eväät matkassa.

En halua aiheuttaa itselleni liikaa paineita vauvan ruokkimisesta, sillä opiskelu, unettomat yöt ja lapsen kasvatus samaan aikaan on ihan tarpeeksi työlästä ilman stressiä ruokailuista. Minusta on ihanaa, että erilaisille perheille löytyy eri vaihtoehtoja, eikä mikään tapa ole toista huonompi.

 

Minä koen soseiden teon stressaavana,

joku toinen taas terapeuttisena.



Semperistä:

 

  • Semper on valmistanut vauvanruokaa kohta 80-vuotta.
  • Semperin valikoimissa on myös kasvisruokaa ja maidottomia ja munattomia vaihtoehtoja.
  • Ei sisällä säilöntäaineita tai lisäaineita, valmistettu lapsen tarpeita tutkien.

 

 

 

Ihan mamina – Niina 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä