Miltä maha näyttää kolmen sektion jälkeen?

”Hyi sektioarpi on niin ruma. En vois koskaan enää käyttää bikineitä. Mun maha menis pilalle. En halua sektioo, ku maha olis ihan silvottu.”

Ei sektio tarkoita automaattisesti rajun näköistä arpea vatsalla. Kaikki riippuu ihan siitä millainen sektio tehdään ja ihmisen yksilöllisestä parantumisesta. Vaakaviilto on yleisin viilto ja se tehdään huomaamattomaan paikkaan. Pystyviiva tehdään erityistapauksessa tai hädän iskiessä. Omaa vatsaani koristaa kolme arpea, joilla jokaisella on ihan oma tarinansa.

Ensimmäinen arpi on tehty vuonna 2012 ja se on jälki esikoisen synnytyksestä. Synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia, mutta vauva ei jaksanut pitkää käynnistystä. Kesken synnytyksen juostiin saliin pudonneiden sydänäänien takia ja sektio tehtiin kiireellisenä raskausviikolla 36+6. Toinen arpi on vuodelta 2015, kun meidän keskimmäinen neiti otti hurjan alun elämälleen. Rv 35+2 huomasin kipua vatsalla ja menin päivystykseen. Hetkeä myöhemmin löysin itseni salista ja sektio tehtiin lennosta. Tälläkin kertaa vaakaviilto riitti. Kolmas sektio tehtiin suunnitellusti viikolla 36 ja vaakaviillolla, vaikka ensin mietittiin kiinnikkeiden takia pystyviiltoa. Uusin arpi on nyt siis 6,5kk vanha.

Jokaisella kerralla haava on parantunut hyvin ja nopeasti. Tikit on poistettu suunnitellusti eikä jälkiongelmia ole tullut. Kolmannessa sektiossa haavan päällä oli pico-hoito eli sellainen ”haavalaite”. Hoitona sektioarville olen käyttänyt vain hyvää suihkuttelua.

Tässä postauksessa on puhelimella otettuja kuvia sektioarvista tällä hetkellä. Arvet on ihan vähän eri kohdissa eli niitä ei ole tehty samasta joka kerta. Arpia ei ole millään tavalla muokattu. Huomaisitko itse näitä, jos tulisin bikineissä vastaan?

Kommentit

18 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Voi ei :/

Avatar

Kolme sektioarpea pystyviillolla onkin sitten ihan toinen juttu. Maha on kuin olisi toinen perse..

Anette - Operaatio Äiti.

Joo oon kuullu, että pysty paranis hitaammin :/

Avatar

Kyllä kolme raskautta ja (alatie)synnytystä ovat jättäneet vatsaani sellaiset jäljet, ettei paljon tarvitse bikinetä miettiä ???
Tätä vatsaa tuskin siis olisi sektioarvilla saatu ”turmeltua”.

Muutenkin ihan hylly ajatus, onhan minulla muita leikkauarpia, vaikka eivät synnytyksiin liitykään. Esimerkiksi selkä leikattu kolmesti, ja kyllä vain, arvet siitäkin on jäänyt. Elämän viivoja, sanon minä.

Anette - Operaatio Äiti.

Samaa mieltä arvista 🙂 ja kyllä bikineitä voi käyttää, vaikka vähän mahassa muutakin jälkeä ois!

Avatar

Oho, onpa haalentuneet hyvin! Itsellä 8 v vanha ruma, pullottava arpi, joka oli hakasilla kiinni, jokainen hakasen reikä näkyy vieläkin+2 kk vanha siisti viiltohaava, jonka arpi haalistuu kovaa vauhtia. Mutta eipä nuo elämää haittaa, uikkarissa viihdyn paremmin hieman roikkuvan vatsanahan vuoksi! Välillä näkee hurjia pystyviiltoja, mutta ikinä en aattelis rumaksi, kun tietää miksi on tehty❤️

Anette - Operaatio Äiti.

Samaa mieltä. Mun mielestä sektioarvilla on takanaan aina kaunis tarina 🙂

Avatar

Onpa siistin näköiset! Mulla on yksi sektio takana, josta oon edellisen kerran laittanut palautumiskuvat vuosi sektion jälkeen. Oma arpeni on mun mielestä siisti. Ainut mikä välillä harmittaa, on roikkuva nahkapussi alavatsalla. Mä oon kuitenkin sitä mieltä, että mun kroppani on hoitanut upean duunin, mikä tekee siitä entistä kauniimman! https://millamainen.blogspot.com/2017/11/vuosi-sektion-jalkeen-vatsa-edelleen.html?m=1

Onko sulla muuten ollut arvissa tuntemuksia raskausaikana? Mua vähän jännittää, että miten arpi ”käyttäytyy” seuraavalla kierroksella.

Anette - Operaatio Äiti.

Ei oo ollu kipuja tai outoa tunnetta yhtään 🙂

Avatar

Mulla ekan ja toisen raskauden välissä 8kk ja oli kyllä arven kohdasta kipeä raskausaikana ja harlka supistuksetkin teki tosi kipeää. Toinenkin tuli sitten sektiolla.
Kolmas raskaus alkoi vajaa 2 vuotta edellisestä sektiosta ja oli kyllä arpi kipeä silloinkin.
Ja jäi myös araksi että tiukkoja farkkuja yms en voi käyttää enää. Nuorin myt 2.5v

Avatar

Voi hyvänen aika.. kyllähän ihmiseen arpia mahtuu, monestakin syystä. Ja ne eivät ole lainkaan rumia. Mun isä on leikattu monta kertaa, ylpeänä puhuu että arvet ovat hänen mitaleja. Mulla on sektioarpi ja monta muutakin arpea. Mun parhaalla ystävällä on leikattu syövän etäpesäkkeitä sieltä täältä ja mun mielestä niistä vatsaa ja rintakehää koristavista arvista voi olla vain tyytyväinen, muistutus siitä käydystä ja voitetusta taistelusta. Arvet kertoo elämästä, ne voi olla jopa kauniita ja tehdä meistä niitä joita me ollaan. Ole ylpeä arvistasi niillä on mitä kaunein merkitys ?

Anette - Operaatio Äiti.

Niin mä olenkin, ei ne mua itseäni haittaa 🙂

Avatar

Siis tosi siististi parantuneet arvet sulla! Mietinkin että jos synnyttää useamman lapsen sektiolla niin tehdäänkö viilto aina samaan kohtaan, viereen vai leikataanko tarkoituksella jossain vaiheessa pystyviilto. Itsellä yksi lapsi synnytetty sektiolla ja arpi on kyllä yllättävän hyvin haalistunut, ei tulis mieleenkään jättää menemättä bikineissä rannalle sen takia!

Anette - Operaatio Äiti.

Musta tuntuu, että käytännöt myös vaihtelee tosi paljon!

Avatar

Minulla myös kolme sektiota neljän vuoden sisällä tehty, mutta vain yksi arpi. Vanha arpi on uudessa leikkauksessa aina poistettu vaikka eri kohdasta onkin viilletty joka kerta. Joka kerralla viilto on pidentynyt kiinnikkeiden ja muun arpeutuman vuoksi.
Esikoisen kanssa leikkaussalia ruuhkautti muidenkin kiireelliset seltiot joten mutkin laitettiin vaan kiireellä kasaan ja arpi sen näköinenkin. Myöhemmissä sektioissa tuo korjattiin ja en kyllä arpea häpeä tai edes pidä erityisen rumana.

Itsekin toivuin aina hyvin ja olin viikon ikäisen kanssa jo lenkillä.

Anette - Operaatio Äiti.

Miksiköhän ne on aina tavallaan häivyttäneet sen vanhan arven sulta pois? Mulle on jätetty kaikki kolme näkyviin.

Avatar

Minullekin tehty kolme sektiota, ja jokainen sektio on tehty ”samaan arpeen”, minulla näkyy siis vain yksi arpi. Kaksi kertaa leikattu Helsingissä ja yksi pohjanmaalla.

Anette - Operaatio Äiti.

Joo 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä