Yllätys babyshower!

Yli vuosi sitten liityin whatsapp-ryhmään hetken mielijohteesta. Siitä hetkestä tuli elämäni parhaimpia päätöksiä. En olisi koskaan uskonut voivani ystävystyä näin hienoihin tyyppeihin. Tällä hetkellä hymyilen kiitollisena ja onnellisena kotisohvalla.

Me ollaan kaikki vähän eri puolilta Suomea. Nähdään kuitenkin aina satunnaisesti ja tänä vuonna tämä oli jo toinen kerta. Näennäisesti meidän piti vain tavata meillä ja viettää aikaa yhdessä, mutta oikeasti järkättiin tänne juhlia. Yksi meistä tammikuisten äideistä on saamassa tyttövauvan ja tottakai haluttiin hänet yllättää baby showereilla.

Hankittiin koristeita, tehtiin ruokaa ja tilattiin kakku ihan kunnon kakuntekijältä. Yhdessä puuhaaminen ja suunnittelu oli hauskaa. Kaikki tämä kyllä piristi arkea kivasti. Lopputulos oli aivan mahtava ja jokainen ruoista maistui niin hyvälle. Oli kakkua, leivoksia, piirakoita ja tottakai pientä naposteltavaa. Vauvoille tehtiin sormiruoka-buffet, jossa oli makaronilaatikkoa, höyrytettyjä kasviksia sekä naksuja.

Leikkejä oli juhlissa muutama. Yhdessä piti haistella ja maistella kakkavaippoja, joiden sisältö oli oikeasti sulatettua suklaata. Sitten oli tietovisa ja lopuksi supermutsi-haaste. Haasteessa piti viikata pyykkejä, vaihtaa vauvan vaippa ja varata lääkäriaika aikarajan sisällä. Lopuksi jaettiin palkinto ja diplomi. Yksi meistä oli väsännyt juhlasankarille myös upean vaippakakun!

Hauska päivä oli ja lapsilla oli toisistaan seuraa. Ihana nähdä näitä tyyppejä livenä, kun pääsee päivittäin kännykän kautta osallistumaan heidän elämäänsä. Suosittelen vahvasti liittymään erilaisiin ryhmiin, jos niitä odotusaikana tulee vastaan, koska sitä kautta pääsee elämään toisten äitien kanssa samaa elämäntilannetta. Pääsee jakamaan kaikki ilot, odotukset, surut ja pelot. Joku voi ajatella, että se on ”vain some” mutta tässä kiireisessä lapsiarjessa se kourallinen ystäviä puhelimen päässä pitää järjissään.  Ystävyys on ystävyyttä, vaikka sitä näkisi vain pari kertaa vuodessa.

Onko teille järkätty juhlia ja minkälaiset ne olivat? Minkälainen koristelu ja minkälaisia leikkejä juhlissa oli? Mikä oli parasta juhlissa?

Kommentit

2 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Yleensä noissa vauvaryhmissä huudellaan wappiin porukkaa 🙂

Avatar

Hei, mistä löysit tuollaisen whatsap-ryhmän?

Ihanat juhlat, mahtava porukka teillä kasassa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä