Joskus uuden oppiminen jännittää

Jokainen lapsi oppii asiat omaa tahtiaan ja tämän kolmannen kanssa on pystynyt ottamaan asiat tosi rennosti. Olen luottanut ja uskonut siihen, että asiat tulee ajallaan vastaan. Sama koskee esimerkiksi kävelemään opettelua. Lapsen oppiminen on monen tekijän summa.

 

Aina vähän hitaampi kehitys

Meidän nuorimmainen (1v7kk) on ollut kaikessa vähän hitaampi. Hän ei kääntyillyt, ryöminyt eikä edes kontannut juurikaan ennen 10 kuukauden ikää. Neuvolalääkäri tarkisti asian pari kertaa ja sanoi joka kerralla, että kyllähän tämä osaa, muttei ilmeisesti halua. Itse en ajatellut silloin vielä mitään, vaan luotin liikkeellelähdön koittavan jonain päivänä. Niinhän se sitten koitti ja neiti oppi ensimmäisenä taitonaan konttaamaan, vaikka se puolittaisella peppukiidolla etenikin.

Joskus arkuus voi vaikuttaa

Toiset lapset on luonteeltaan arkoja tai jännittäjiä. Tämä saattaa näkyä niin, että valmiudet tai taidot kyllä löytyy, mutta lapsi ei suostu jotain tekemään. Siinä ei ole mitään outoa, koska samalla tapaa fyysinen kehitys voi olla hidasta kuin se henkinenkin. Vaatii aika paljon kanttia uskaltautua kahdelle jalalle huojumaan. Olen näiden seitsemän vuoden aikana kuullut paljon erilaisia tarinoita lapsista, jotka ovat lähteneet heti touhottamaan ja niistä, jotka ujoilevat kaikkea.

Neiti ujostelija

Meidän neiti on ollut aina äärettömän ujo, vaikka valloittava persoona onkin. Hän jossain vaiheessa ujoili esimerkiksi pelkästään hymyilemistä ja aina hymyillessään käänsi naaman pidättyväiseen ilmeeseen, koska yritti estää hymyä tulemasta, vaikka se sieltä puskikin väkisin läpi. Hän ujostelee paljon myös muita ihmisiä ja kurtistaa kulmiaan miljoonissa eri tilanteissa. Riittää, että joku tuntematon tai joskus jopa tuttu tulee juttelemaan ja kulmat menee kurttuun.

Taito löytyy, uskallusta ei

Kaikki taidot on menneet ihan samaa kaavaa. Lapsen toimintaa seuratessa sitä huomaa uusia kehittyneitä taitoja, jotka puskee väkisin läpi, mutta lapsi himmaa kuitenkin niiden käyttämistä. Tässä esimerkkinä toimii kävely, jota ollaan tässä jo tovi odoteltu. Hän on kävellyt tammikuusta asti tukea vasten, mutta ei meinaa millään uskaltaa päästää irti tuesta. Hauskaa on se, että vedessä hän on kävellyt jo kesäkuusta lähtien ilman tukea, mutta maalla ei. Tämä todistaa, että taidot löytyy, mutta jännitystä on liikaa.

Kohta hän kävelee!

Tänään kuitenkin tuo neiti nousi yhtäkkiä jaloilleen isin vieressä ja nauraen kaatui isiä päin. Hän toisti saman monesti ja päätettiin kokeilla, joko askelia lähtisi tulemaan ilman tukea. Aidan reunalta hän uskalsi jo syöksyä pari askelta isin syliin, joten eiköhän tuo kävely sieltä kohta tule. Sen verran sekavia on viime yöt olleet, että jotain kehitystä jo osasin uumoillakin. Hurjaa, että pian hän jo kävelee!

Onko siellä ruudun takana muiden jännittäjien vanhempia? Kerro kokemuksesi!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä