1v7kk; kohta hän kävelee ja puhuu!

Lapset oppii yllättävissä tilanteissa ja ihan yhtäkkiä. Ensin odotellaan rauhassa ja sitten vain osataankin. Olen etenkin kolmannen kohdalla halunnut taata lapselle kehittymisrauhan. Täällä mökillä on kuitenkin tapahtunut ihmeitä kehityksessä aivan yllättäen!

Ei huvittanut opetella liikkumaan

Meidän neiti ei ole koskaan ollut kiinnostunut liikkumisesta eikä edes yrittänyt varsinaisesti sitä oppia. Hän oli noin 11 kuukautta, kun ensimmäisen kerran liikahti pyllyltään eteenpäin ja sitä ennen kääntyilyäkin tapahtui ehkä paristi kuukaudessa. Mitä sitä liikkumaan, kun sorminäppäryys on viihdyttänyt pienestä pitäen paikallaan. Hän nousi nopeasti pystyyn opittuaan peppukiitämään eli seisoi tukea vasten jo noin kahden kuukauden päästä. Seuraavaksi otettiin askelia tukea vasten, mutta kävely ei varsinaisesti lähtenyt kiinnostamaan ollenkaan. Hiljaa hyvä tulee ja mikäpäs valmiissa maailmassa kiire olisi.

Tänään hän nousi seisomaan

Hauskinta on, että kiipeily tuli kuvioihin tosi aikaisin ja tuo marakatti pääsee melkein joka paikkaan, jos haluaa. Hän on nyt 1v 7kk ja kiipeää kepeästi tuoleille, pienille pöydille ja kaikenlaisten tavaroiden päälle. Nyt mökillä neiti päätti yllättää ja oppia seisomaan ilman tukea. Tänään trampalla hän halusi sisarusten perässä tehdä peppuplätsin, joten nousi seisomaan ja hyppäsi alas pepulleen. Tämän jälkeen jalat on kantaneet vähän joka paikassa. Uskon, että kohta otetaan askeliakin!

Suusta tuli neljäsanainen lause

Hän ei ole kiinnostunut missään vaiheessa puhumisestakaan ja puhuu lähinnä vähän omanlaisiaan sanoja aina välillä. Äiti ja isi on olleet äitejä jo pitkään kumpikin ja niiden lisäksi sanavarastoon on kuulunut ”pupu”. Yhtäkkiä parisen viikkoa sitten sanoja alkoi putkahtelemaan ja ei ehkä edes niitä tyypillisimpiä ensimmäisenä. ”Elsa, kengät, lippis, missä, pissa, isoäiti..” Sanavarasto on kasvanut huimaa vauhtia ja tänään hän täräytti ääneen: ”Missä Elsan kengät on?”

Lapsen oppiminen tuntuu hyvältä

Ihan häkellyttävää seurata lapsen oppimista, vaikka tämä onkin kolmas kierros jo. Tulee aivan valtavan onnellinen olo, kun oma lapsi oivaltaa ja näyttää uusia taitojaan. Hauskinta on seurata lapsen omaa iloa ja ylpeyttä oppimisen seassa. Hän on ollut aina pieni sorminäppärä tyyppi, joka kerää itse omat mustikkansa suoraan puskista ja nyt hän on hiljalleen kasvamassa isoksi tyypiksi, joka kävelee, hyppii ja höpöttää. Itse olen jäänyt koukkuun siihen tunteeseen, kun lapselle tulee uusia taitoja. Se tunne on lämmin, voimakas ja ylpeä huolimatta siitä kuinka kauan oppimiseen menee.

Eikö lasten uuden oppiminen olekin ihanaa?

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi