Vanhemmuuden suuri huijaus

Kun tulin vanhemmaksi, laitoin kaiken likoon. Laitoin oikeastaan likoon enemmän kuin olisi tarvinnutkaan. Minusta tuli leijonaemo, joka päätti katsoa omaa elämäänsä sitten taas viiden vuoden päästä. Se oli suuri huijaus, jonka rakensin päähäni.

Vanhemmuuden huijaus

En halua olla yksinäinen

Omassa elämässäni onnellisuus perustuu siihen, että en halua olla yksinäinen. Kaipaan aikuisen seuraa ja etenkin ihmistä rinnalleni. Rakastan lapsiani, mutta illalla heidän nukahdettuaan haluan jutella jostain astetta järkevämmästäkin. Haluan, että joku vuorostaan silittää minun päätäni tai kaataa lasini täyteen. Tulee vielä se hetki, kun lapset eivät enää roikukaan helmoissani ja silloin ihmissuhteeni täytyy olla kunnossa eikä pirstaleina maailmalla.

”Lapset ovat pieniä, kyllä sitä ehtii”

Vanhemmuuden suurin huijaus on mielestäni sysätä aivan kaikki sivuun. Palstat, kaverit ja kaikki hokevat sitä samaa ääneen: ”Kyllä sä ehdit, kun lapset kasvavat.” Ehtiihän sitä, jos ihmissuhteet ovat kunnossa enää siinä vaiheessa. Olen todella lapsilähtöinen vanhempi ja pyrin olemaan läsnä todella vahvasti, mutta vuosi sitten heräsin siihen, että kaikkea ei tarvitse työntää sivuun eikä kannatakaan. Ihan erityisesti haluan tarkoittaa tällä tekstillä parisuhdetta. Pakko ei ole mitään tehdä, mutta yritän sanoa, että myös vanhemmalla on oikeus haluta asioita.

Arkistuminen = huijaus, johon sukelsin

Elämän kuuluu omassa ideaalissani olla arkista, paineetonta ja mukavaa ihmisen kanssa, joka kulkee tätä polkua yhdessä kanssani. Vaikka elämä olisi arkista, ei kuitenkaan kannata antaa kaiken arkistua, koska siinä on omat riskinsä. Onhan se nyt tottakai parasta, että on se oma rakas arjessa, jonka kanssa mättää tacopeltiä poskeen sängyllä ja myötäelää draamasarjan hahmojen kanssa. Sitä se saa todellakin olla ja siitä on hyvä nauttia, koska ei elämä yhtä ilotulitustakaan voi päivästä toiseen olla. Me heräsimme kumpikin vuosi sitten siihen, että myös meillä on väliä. JOSKUS on hyvä irroittaa pyllynposket sohvasta ja hypätä pois arjesta.

Passiivinen rakkaus

Koimme, että meidän rakkaus oli passiivista. Kumpikin osasi sanoa rakastavansa toistaan, mutta vatsassa ei liiemmin lepatellut. Se rakkaus vain oli ja leijui ilmassa. En aiemmin suhteessa halunnut mitään.. en lahjoja, en kukkia enkä ainakaan yllätyksiä. Ajattelin, että en tarvitse ja voin elää ilmankin. Sitten tajusin, etten ehkä voikaan. Yhtäkkiä kahdenkeskinen picnickori ja lämmin hiekka varpaiden välissä oli juuri se, mitä halusin. Yhtäkkiä upea kukkapuska juuri mulle mun rakastamalta ihmiseltä oli se, joka sai hymyilemään. Yhtäkkiä tajusin, että mulla ja meillä on väliä. On ihan okei haluta kuulla ; ”mä rakastan sua” kynttilänvalossa.

Vaikeus saada hoitoon himmensi syttynyttä kipinää

Haaveilin viime vuonna leffassa käymisestä, yhdessä vietetystä yöstä hotellihuoneessa häiriöttömän seksin kera ja rauhallisista hetkistä käsi kädessä ihmisten ilmoilla. Meillä on vaikeuksia saada lapsia hoitoon samaan aikaan, joten haaveet jäivät haaveiksi, mutta muutettin arjessa kaikki se, mikä voitiin. On huijaus sanoa, että ilman hoitoapua panostus ei onnistu. Opeteltiin joskus sanomaan lapsille, että nyt on aika leikkiä hetki keskenään, koska äidillä ja isillä on oma hetki. Opeteltiin löytämään niitä kipinöitä ja uskaltauduttiin irroittautumaan vanhemman roolista edes pieniksi hetkiksi. Meillä se tarkoittaa pieniä juttuja alkaen siitä, että hypätään yhdessä pommilla veteen tai harrastetaan leväsotaa lasten rakentaessa hiekkalinnaa vieressä. Nopeasti lapset oppivat ymmärtämään, että on niitä hetkiä, kun pitää viihtyä sisaruksen kanssa ja meille irtosi paloja arjessa. Vahvoja eheyttäviä paloja.

Tärkeintä on tuntea itsensä pidetyksi

Tärkeintä kaikessa on silti ollut tuntea itsensä pidetyksi. Jokainen haluaa olla hyvä vanhempi, mutta myös varmasti hyvä kumppani. Itselleni pidetyksi tulemisen tunne korreloi suoraan seksuaalisuuteni, joka taas lisää syvyyttä parisuhteeseen. Vuosi sitten koin, että parisuhteen seksuaalinen puoli oli rajoitettua. Katkaistuja hetkiä, toisen kainalosta nousemista kesken kaiken ja pieniä häiriötekijöitä. Sitten alettiin ottamaan ilo irti niistä hetkistä, kun aikaa oli ja lopetettiin väsymykseen vetoaminen. Sekin on huijaus, että seksi automaattisesti loppuu lasten myötä, koska uskon sen löytyvän kyllä, jos uskaltautuu tai haluaa sitä etsiä. Itselleni seksi tuntui aikanaan melko toissijaiselta asialta, kunnes löydettiin toisemme uudellen ja nyt huomaan sen olevan yksi tukipilareista.

Ajatuksia menneisyydestä

Päälle vuosi sitten kirjoitin: ”Toivottavasti aika kulkee eteenpäin ja kaikki pysyy kasassa, jotta joskus on oikeasti se hetki, että me kahdestaan maataan sängyllä ja nautitaan hiljaisuudesta. Siitä on varmaan 1,5 vuotta, kun viimeksi oltiin kahdestaan ja myönnän rehellisesti sen nakertavan meidän välejä pahasti.” NYT voin sanoa, että niitä kaivattuja hetkiä on löytynyt monia, vaikka lapset ovatkin kotona. Oikea määrä huomiota lapsille takaa sen, että päivässä voi olla hetki, kun saadaan makoilla puolikin tuntia sängyllä. Joskus makoillaan sängyllä ja annetaan ruoanlaiton myöhästyä ja joskus maataan sängyllä kaksin, kun lapset kasaavat lelukasaa viereen. Olen aina ollut suorittaja, joka miettii seuraavaa siirtoa. On ollut tärkeä taito oppia, että joskus voi vaan höllätä rytmistä ja lysähtää toisen vierelle hipsuttelemaan olkapäästä.

Meidän suhde pelastui

Luulin ensin, että onnellinen parisuhde on huijaus, jota meille syötetään. Illuusio. Sitten tajusin sen pointin ilotulituksista. Elämä ei ole aina räiskyvää. Elämässä tulee vastaan arjen muut aikaa vievät asiat ja myös se väsymys vie melko usein voiton. Ei pidä ajatella, että kaksi kuukautta kotisohvaa olisi huonoutta tai riitaisa vaihe parisuhteessa pahasta. Ihmissuhteilla on tapana mennä aaltoillen ja yleensä huonoa kautta seuraa sitten se hyvä kausi. Näin kävi meillekin. Elämä ei muuttunut glamouriksi, mutta alakuloinen vaihe suhteessa piristyi paremmaksi pienillä muutoksilla.

Lapset ovat pieniä hetken, mutta omiin kokemuksiin perustuen uskaltaudun neuvomaan, ettei kannata odottaa. Tekee sillä volyymillä kuin pystyy, mutta ei sysää kaikkea tuleviin vuosiin. Tekee hetkessä, ei jätä huomiseen. Sama muuten koskee siivoamista. Lapsiperheen koti saa olla kaaottinen hyvällä omalla tunnolla, mutta miksi jättää kaikkea siivoamista huomiselle, jos voi tehdä jotain jo tänään?

Kiitos, kun luit. Tämä oli kirjoitus, jossa tarkastelin omaa parisuhdettani ja elämääni. 

 

SEURAA MYÖS  :  INSTAGRAM  @operaatioaiti

 

Kommentit

6 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Avatar

Niin tärkeää asiaa, osui ja upposi. Kiitos paljon vinkeistä ja huippua että teidän suhde voi nyt hyvin. Kaikkea hyvää teille JS ihanaa kesää! <3

Avatar

Kiitos hyvästä postauksesta 🙂
Joo ei omaa itseään saa pitää itsestään selvyytenä oon esim välillä pitäny itsekkäästi viikolla olevan vapaa päivän itsekseni ja lapsi ollut hoidossa koska meidän tukiverkko on hyvin olematon oma äiti asuu 120 km päässä ja anoppia ei vaan kiinnosta kun löysi uuden miehen.
Nyt odotamme toista lasta syntyväksi syyskuussa meidän perheeseen ja jännittää kyllä miten menee elämä kahden kanssa ilman kunnon tukiverkkoa esikoinen jatkaa siitä syystä päiväkodissa lyhyemmillä päivillä.
Meillä siis Esikoisen aikaan oli molemmat mummut lähellä viimeset pari vuotta ollu huonompi tilanne

Anette - Operaatio Äiti.

Toivottavasti kaikki menee hyvin, onnea vauvasta ♡

Avatar

Viisaita ajatuksia 👌 Ei parisuhdetta voi laittaa ”tauolle” jotta lapset kasvaa….
Meillä haastetta saada lapsia hoitoon jotta saataisiin olla kaksin mutta on huomattu että läheisyys luo lisää läheisyyttä ❤️ ja arkeen voi rakentaa pieniä yhteisiä hetkiä. Ja toista pitää muistaa kehua (kuten lapsia).. Onhan se myös lapsille tärkeää nähdä että aikuiset kehuu toisiaan, halaa ja on lähekkäin…..mistäs muualta he sen mallin saisivat….

Ihanaa että olette ”löytäneet toisenne uudelleen”….

Anette - Operaatio Äiti.

Juuri näin 🙂 olen samaa mieltä. Tuo kehuminen oli hyvä lisähuomio!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä