Somen valtakausi

Voi tätä nykymaailmaa ja somen valtakautta. Some antaa ja some ottaa, mutta toisina hetkinä tuntuu, että se on vallannut maailman totaalisesti. Some on kaikkialla.

Some on täynnä mahdollisuuksia

Sosiaalinen media on paikka, joka mahdollistaa oman työni tekemisen. Se on alusta, jota kautta pääsen jakamaan ajatuksiani, kirjoituksiani ja ottamiani kuvia. Some on mahdollisuus verkostoitumiseen ja myös siihen, että luodessaan jotain uutta, on iso alusta, jossa markkinoida itseään. Sosiaalinen media on myös avain ja apu niille ihmisille, joista tuntuu vaikealta hakea vertaistukea naamatusten ihmisiltä. Ei eletä enää vain siinä omassa pienessä tyhjiössä, vaan silmien edessä on maailma, jossa joku on aina valmis pysähtymään hetkeksi. Ei some livekohtaamisia korvaa, mutta kiireisen ihmisen arjessa tulee hyvä olo niistä keskusteluista, jotka tulee käytyä kotisohvalta, kun ei jaksa pitkän päivän jälkeen fyysisesti lähteä mihinkään.

Some osaa olla myös ahdistava

Some antaa aivan kamalasti, mutta olen oppinut kokemaan siitä myös ahdistusta. Vuosia sitten vihasin ja rakastin somea samaan aikaan. Viha tuli siitä, että se oli helppo alusta päästä haukkumaan ihmisiä. Näin bloggaajana olen lukenut paljon kommentteja omasta parisuhteestani, lapsistani ja siitä kuinka ansaitsisin keskenmenon. Kun aikanaan olin ihan pohjalla ja halusin vain jonkun kuulevan hädän, sain tyyliin kehoituksen kävellä auton alle. Se oli iso syy miksi vihasin tätä alustaa ja sitä mahdollisuutta ihmisten kätkeytyä anonyymiyden taakse. Samaan aikaan oli miljoona hyvää asiaa, joiden avulla taistelin sitä pahaa vastaan. Tänä päivänä olen oppinut sulkemaan vihaiset kommentit pois elämästäni koska elämä antaa ja ottaa monessa muussakin asiassa. Pitää opetella nostamaan päässään jalustalle positiivisuutta ja sulkea negatiivisuus ihan omaan nurkkaansa.

Ahdistus somea kohtaan ei ole vihaa, vaan se on kasvanut huoli. Se on suoranaista pelkoa siitä miten some vie ihmisiä ja esimerkiksi läheisiä. Onko meillä enää tulevaisuutta ilman puhelinta naaman edessä tai hetkeä, jolloin ei joudu taistelemaan huomiosta toisen kännykkää vastaan? Onko somen valtakausi syrjäyttämässä kaiken?

Someen uppoaa

Some on koukuttava. Sinne uppoutuu. Se imaisee mukanaan. ”Katon vastasiko kukaan mun kommenttiin. Kuinkahan monta tykkäystä sain kuvaan? Lisään vielä yhden instastoryn.” Ei uppouduta yhteiseen illalliseen enää niin tarkasti, koska annoksesta on pakko ottaa kuva. Ei osata heittää jalkoja kattoon ja olla niiden tärkeiden ihmisten kanssa hetkessä, koska storya on pakko päivittää. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin enkä kohdista tätä missään nimessä kehenkään, vaan siihen yleisesti vallitsevaan henkeen. Samanlailla tulee itsekin hurahdettua kesken hommien tuijottamaan facebookin ihmeellistä maailmaa ja ennen se lähinnä nauratti, mutta nyt ärsyttää.

Sometyö vahvistaa somessa roikkumista

Olen varmasti yksi esimerkki siitä, että some on läsnä arjessani monessa tilanteessa ja sen takia aihe alkoikin jossain vaiheessa mietityttämään. Jo vuosia olen ottanut seuraajat osaksi meidän arkirutiineja. Ihmiset näkevät, kun syömme ja mitä silloin syömme. He tietävät, kun ulkoilemme ja menemme nukkumaan. Tästä syystä noin vuosi sitten aloin tietoisesti jättämään puhelimen moneksi tunniksi lojumaan hyllyn päälle. En halua katsoa maailmaa jatkuvasti kameran linssin läpi. Toisaalta tykkään työstäni ja en tätä tekisi, jos en siitä nauttisi. Pitää vain osata vetää selkeämmin se raja, että puhelin jää tauolle.

Miten sinä näet somen valtakauden?

Miten sinä katsot somea? Onko kirjat vaihtuneet liian usein kännykän ruutuun? Osaavatko lapset enää leikkiä vai onko sekin jäänyt kännykän näpyttelyn varjoon? Tapahtuuko kaikki toiminta nykyään ruudun välityksellä? Toisaalta ilman somea olisi koronakevät voinut olla monelle todella pitkä ja yksinäinen.

Somen

 

SEURAA MYÖS  :  INSTAGRAM  @operaatioaiti

Kommentit

2 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Hyviä ajatuksia aiheesta 🙂

Avatar

Niin tuttua, kirjoitat tärkeästä asiasta! Tuntuu todella pahalta, etteivät kaikki somessa herjaavat tunnu ymmärtävän loukkaavansa oikeaa ihmistä – tai mikä pahempaa, ymmärtävät, mutta eivät välitä. Itse mietin aina kritiikkiä kirjoittaessani sitä muistisääntöä, että voisinko sanoa samat asiat päin naamaa asiallisesti. Tällä tavalla kommentistaan (vaikka se olisikin hieman kriittinen) saa kohteliaamman.

Itse opettajana näen netissä ja somessa paljon hyötyä opintojen ja yhteydenpidon kannalta, mutta aika monella oppilaalla netin käyttö menee överiksi eikä osata enää kohdata ihmistä kasvotusten. Somessa kiusaamista on myös vaikeampi havaita ja vaikeampi kitkeä.

Kaiketi parasta olisi meidän kaikkien vain noudattaa ruutuaikaa, mikä tosin on vaikeaa, sillä niin moni asia tapahtuu nykyään netin välityksellä.

Välillä tosin tuntuu, että nuoriso (alle 20-vuotiaat) ovat suht fiksuja netin käytössä. He osaavat varoa ja käyttää kieltään. Sen sijaan vanhempi sukupolvi ei aina tunnu tajuavan, että netissäkin on oikeita ihmisiä nimimerkin takana. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, onneksi, kunhan vain hieman yleistän.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä