Kulho köydestä

Olen pitänyt itseäni vähän tavaran ystävänä. Konmarihenkisesti kyselen tuon tuosta, tuottaako tämä ja tämä minulle iloa, käyn samoja kaappeja läpi yhä uudelleen ja heitän roskiin, myyn tai uudistan vaatteita ja tavaroita. Ajatus minimalismista houkuttaa, vaikka olen siitä Hyvin, hyvin kaukana. Vaatekaappini on jo kivassa kuosissa, astioistakin kaikista iloitsen. Mutta sitten on se häpeäpilkkuni. Nimittäin käsityömateriaalivarastoni. (Oikeasti on toinenkin häpeäpilkku ja se on lipasto, joka sisältää kaikenlaista muistorikasta roinaa ja tarvitsisin varmaan ammattiapua sen järjestämiseen.)


Järkeni sumentuu ja arvostelukykyni heikkenee, kun puhutaan käsityömateriaaleista. Aivoni suoltavat diy-ideoita enemmän kuin ehdin niitä toteuttaa. Siksipä saattaisin tarvita sitä tai tuota. Ja lähipiirinikin sen tietää, Annille kannattaa tarjota ennen roskista. Monesta olen oppinut kieltäytymään, mutta silti minulle kertyy käyttökelpoista matskua. Se on toisaalta ihanaa, mutta siinä on se säilytys aina riesana. 

Joten taas kerran katsoin materiaalivarastojani. Yhdessä laatikossa älyttömän tilan vei köysi. Sille oli idea, joka ei toiminut ja nyt minulla oli levahtanut köysiläjä. Aloitin pyörittelemällä ovistopparin. Tai ovistoppari siitä oli tarkoitus tulla. Solmun ohje on täältä, sisälle tungin pihalta kiven. Solmusta tuli kuitenkin liian pieni eikä stoppari pidä ovea tuulessa auki. Lisäksi painava moukari on mukavan heittohihnan päässä, joten tämä lienee taaperon ulottuvilla hengenvaarallinen. Siitä tuli nyt toistaiseksi tuommoinen koristeturhake syksyä odottavan kynttilän viereen. Koska köyttä oli vielä jäljellä, mutta en missään nimessä aikonut tunkea sitä takaisin matskulaatikkoon, jatkoin pyörittelyä. Pyöritin saman ohjeen mukaisesti mutta useammilla kierroksilla lapsen pallon ympärille. Kun läjä oli solmuhtava, aloin levittää solmua reunoille siten, että päälle jäi pienen ruukun mentävä aukko. Siitä tuli oiva ruukunpäällinen tai kulho. Ja mikä parasta, olen naamioinut hankalan materiaalin osaksi sisustusta. Jos joskus haluan askarrella köydestä jotain, on se pyöriteltävissä siitä vielä hyvin käyttöön.

Onko sinulla heikkoja kohtia jonkin tavaratyypin säilyttämisessä? Miten saat pidetyksi materiaalivarastot ruodussa? Entä mikä on paras materiaaliensäilytysniksi?

Anni

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Kiitos <3

Avatar

On kyllä kauniita🌻

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä