Pellavapaita pikkutwisteillä

Välillä kun pysähdyn istumaan, tajuan, miten vilinää tämä elämä on. Päässä on kaksituhatta ajatusta ja mieli on koko ajan tarkkana, itkeekö joku lapsista jossain. Ajatukset skannaavat niin omaa tulevaisuutta kuin lastenkin, plus tietenkin kaikki käytännön jutut ja murheet. Kun pää on yhtä ajatussykkyrää, tuntuu välillä vaikealta asettua aloilleen. Huomaan tämän vaikuttavan myös käsitöihin. Käsityöt on pysähtymistä vaativa harrastus. Ei voi söheltää. Tekee myös mieli pysyä mukavuusalueella eikä lähteä kikkailemaan suuresti. Siltikin tuntuu ehdottoman tärkeältä tehdä käsitöitä. Koska on niin tarvittu koko ajan, käsityöt maadoittavat minut siihen, mitä Minä itsessäni olen.

Hihan hiuslaskosyksityiskohta on melko huomaamaton ja ehkä juuri siksi niin ihana.

Huomaan, että viime aikoina minulle on ollut erityisen tärkeää myös ommella juuri itselle. Ehkä kun antaa itsestään koko ajan jotain, tulee tärkeäksi hoivata ja hemmotella itseä. Ompelin itselleni pellavapaidan tutulla kaavalla, jota olen käyttänyt itselleni lukuisia kertoja. Olen sen vuosia sitten kuositellut omasta peruskaavastani. Halusin kuitenkin jotain vähän erilaista tällä kertaa, mutta ei niin erilaista, että se vaatisi kauheasti ajatustyötä. Koska kangasta ei ollut ihan riittävästi, aloitin tekemällä hihoihin pidennyskappaleet hiuslaskoksin. Hiuslaskosjalan toiminnasta olen kirjoittanut täällä.

Pääntien muodolla saa helposti pientä muutosta vaatteeseen.

Jatkoin pikkutwistin hakemista erilaisella pääntiellä kuin yleensä. Pääntie on edestä puolikkaan kymmenkulmion muotoinen. Tällainen pääntie on todella helppo tehdä muotokaitaleella.

Pellavapaita on monikäyttöinen vaate – niin viileälle kuin lämpimälle sekä arkeen ja juhlaan.

Paita on juuri sitä, mitä nyt tarvitsin. Maanläheinen, löysä ja mukava päällä, hyvin istuva, hieman trikoista imetysvaategarderoobia tyylikkäämpi ja asiallisempi mutta silti hitusen persoonallinen.

Levollista pääsiäisviikonlopun jatkoa!

Anni

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

Juuri näin! Lämmin kiitos! Kevätmieltä sinnekin <3

Avatar

Todella kauniit yksityiskohdat! Hiuslaskokset ovat ikisuosikkejani, ja tuo pääntien malli on ihana!

Avatar

Kiitos! Itsekin tykkään hiuslaskoksista, ne ovat niin herkkiä ja kuitenkin näkyviä.

Avatar

Pellava on ihana materiaali päällä. Ne tutut kaavat auttavat loihtimaan jotain kivaa ilman suurempia vaikeuksia, joku pikkujuttu lisää ja valmista. Kaunis pusero ja nätti kampaus. Kevätmieltä. Irmeli

Avatar

I'm appreciate your writing skill. Please keep on working hard. Thanks for sharing.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä