Raskaus 9.7.2018
TEKSTI Toimitus
KUVAT iStock

Oletko varautunut oikein vauva-arkeen? – Näitä tarvikkeita tulet tarvitsemaan

Mitkä vauvan tarvikkeet ovat tarpeellisia jo ensimmäisinä päivinä kotona? Mitä äiti tarvitsee? Lue tästä kattava listaus ensipäivien varusteista!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Vauvaa odottavat vanhemmat voivat olla pyörällä päästään vauvavarusteiden maailmassa.

Vaikka tavaroita löytyy tarpeeseen jos toiseenkin, vastasyntynyt tarvitseee loppujen lopuksi melko vähän varusteita.

Monet varusteet ehtii hankkia vasta myöhemmin, kun ensin näkee, millaiseksi perheen arki muodostuu ja mitä juuri tämä vauva tarvitsee.

Kaikkea ei myöskään tarvitse hankkia uutena, vaan tuttavilta ja sukulaisilta kannattaa kysellä joutavia vauvatarvikkeita. Myös nettikirpputoreilta voi löytää hyväkuntoisia tarvikkeita paljon uusia edullisemmin.

On kuitenkin tiettyjä asioita, jotka täytyy hankkia kotiin jo ennen vauvan syntymää.

Hanki nämä vauvalle:

Turvakaukalo autoon

Jos perhe aikoo kotiutua sairaalasta autolla, turvakaukalo täytyy hankkia jo ennen vauvan syntymää. Kokeile kaukaloa omaan autoon ennen ostopäätöstä ja osta käytetty kaukalo vain henkilöltä, jolta voit varmistaa, ettei kaukalo ole ollut kolarissa tai sen käyttöikä on vielä suositusten mukainen.

Vaunut ja sadesuoja

Vaunut ovat vauvaperheen kallein hankinta. Mieti, missä vaunuja tullaan käyttämään ja tuleeko niiden mahtua hissiin, bussiin tai auton peräkonttiin. Yhdistelmävaunut ovat suosittu vaihtoehto, mutta paljon autoa käyttävälle perheelle voivat sopia myös vaunut, joihin saa turvakaukalon kiinni.

Hoitopöytä tai muovinen hoitoalusta

Vauvalle voi hankkia hoitopöydän, joka säästää hoitajan selkää, mutta myös hoitoalustalla tulee hyvin toimeen. Vauvan hoitoalustana voi käyttää pehmustettua tai puhallettavaa muovipintaista alustaa, joka on helppo huuhdella puhtaaksi. Sen voi asettaa vaikkapa vanhempien sängylle tai lattialle. Vanhoilla, pehmeillä froteekäsipyyhkeillä voi pehmustaa hoitoalustan, eivätkä ne vie paljon tilaa pyykkikoneessa. Pelkkä pyyhe toimii reissussa myös tilapäisenä hoitoalustana sekä pyllypyyhkeenä.

Sänky

Äitiyspakkauslaatikko toimii hyvin vauvan ensivuoteena, sillä se on sopivan pieni ja tuntuu vastasyntyneestä siksi turvalliselta. Myös pinnasänky käy vauvan ensivuoteeksi, mutta sitä kannattaa pienentää reunapehmusteilla suojaisan pesän oloiseksi. Myös kattoon ripustettava tai pyörillä liikuteltava koppa toimii ensisänkynä, mutta jää lapselle pieneksi jo ensimmäisten kuukausien jälkeen.

Muovifroteeta

Vauvan sänkyyn pedataan lakanan alle muovifroteeta, joka estää pissoja ja pulautuksia imeytymästä patjaan. Muovifroteeta saa hankittua esimerkiksi kangaskaupoista, ja sitä kannattaa varata useampi pala vaihtoja ja eri alustoja varten.

Vastasyntynyt ei tarvitse vielä leluja.

Hoitotarvikkeita

Vauvan hoitoon tarvitaan ainakin pumpulipuikkoja napatyngän puhdistukseen, vanulappuja poimujen kuivaukseen ja silmien pyyhkimiseen, tylppäkärkiset kynsisakset ja vauvahiusharja. Jos vauvalla on kuiva iho, hän voi tarvita lisäksi perusvoidetta tai kylpyöljyä. Talkilla tai perunajauholla torjutaan puolestaan vaippaihottumaa.

Amme

Kylvetystä varten vauvalle hankitaan oma amme. Jotta kylvettäjän selkä ei olisi niin lujilla, ammeen voi sijoittaa tukevalle paikalle vaikkapa penkin päälle. Kaupoissa on saatavilla myös ammeritilöitä tai -jalkoja, joiden avulla kylvettäminen on mukavampaa.

Sideharsoliinoja

Sideharsoliinat ovat edelleen vauvanhoidon perustarvikkeita, sillä ne ovat monikäyttöisiä: Ne toimivat pulautusrätteinä, nuhanenän pyyhkimenä, uniriepuina, vaunujen suuaukon hyönteis- ja aurinkosuojana sekä päänalusena vauvan sängyssä.

Vaippoja

Vastasyntyneelle sopivat teippivaipat tai kestovaipat. Kumpiakaan ei kannata ostaa valmiiksi varastoon valtavia määriä, sillä pienimmät vaipat jäävät nopeasti pieniksi ja kestovaipoista oppii vasta kokeilemalla, mikä merkki ja malli tuntuu itsestä kätevimmältä. Riippuu myös vauvan koosta, minkä mallinen vaippa tuntuu päällä hyvältä.

Tuttipullo

Tuttien ja tuttipullojen tarve selviää vasta vauvan synnyttyä, joten niitä ei kannata hankkia paljoa kaappiin pölyttymään. Äitiyspakkauksen mukana tulee tuttipullo, ja yhdellä pääsee aivan hyvin alkuun, jos vauvalle tarjotaan äidinmaidonkorviketta. Lisää voi hankkia myöhemmin.

Vuodenajan mukaisia vaatteita

Myöskään vauvanvaatteita ei kannata hankkia etukäteen liikaa. Niitä saa usein myös lahjaksi, ja pienimmät vaatteet (50–56cm) jäävät pieniksi todella nopeasti. Vauvanvaatteissa tärkeintä on, että materiaalit ovat helppohoitoisia, kestävät käyttöä ja pesua ja ovat hengittäviä ja pehmeitä. Puuvilla, silkki ja pehmeä villa ovat hyviä materiaaleja.

On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, minkälaiset vaatteet on helppo pukea pienen vauvan ylle. Edestä kiinnitettävät vaatteet ovat käteviä, ja puseroiden pääntiessä on hyvä olla joustava venekaulus tai napit, jotta pääaukon saa puettaessa venytettyä tarpeeksi isoksi. Talvivauva tarvitsee toppahaalarin alle villavaatekerran, kypärämyssyn, talvilakin sekä lämpimät tumput ja töppöset. Kesävauvan tärkeä vaate on puolestaan hellehattu. Muista pestä vaatteet valmiiksi ennen vauvan tuloa!

Suurin osa imettävistä äideistä tarvitsee rintapumppua jo ensimmäisistä päivistä alkaen.

Hanki nämä itsellesi:

Imetysliivit

Osta ennakkoon ainakin yhdet imetysliivit. Loput voit halutessasi ostaa myöhemmin, kun rintojen koko synnytyksen jälkeen vakiintuu.

Voidetta rintojen haavaumiin

Kaappiin voi hankkia varalta voidetta rintojen haavautumiseen. Esimerkiksi Lansinoh tai punainen Bepanthen sopivat tarkoitukseen hyvin.

Liivinsuojia

Liivinsuojia on olemassa sekä kertakäyttöisiä että kankaisia versioita, joista voi valita itselleen mieluisen vaihtoehdon. Kertakäyttöisiä liivinsuojia saa tavallisista ruokakaupoista.

Yösiteitä

Varaudu synnytyksen jälkivuotoon, ja osta siteitä kotiin jo valmiiksi.

Tyynyjä

Hanki tyynyjä imetystä varten. Imetystyyny on hyvä apuväline, joka auttaa äitiä rentouttamaan ylävartaloaan. Se myös varmistaa vauvalle mykavan asennon imetyksen aikana.

Rintapumppu

Toisille äideille rintapumppu on tarpeellinen heti alussa, toiset äidit eivät tarvitse sitä puolestaan kertaakaan. Rintapumppu on kuitenkin tarpeellinen hankinta suurimmalle osalle imettävistä äideistä. Pumppaamalla voi helpottaa oloa rintojen täyttyessä liikaa, tai pitää yllä ja lisätä maidontuotantoa, jos vauva ei pääse imemään tai maitoa tulee liian vähän. Sähköpumppu ei ole yleensä tarpeellinen, vaan edullisemmallakin peruspumpulla pärjää.

Lähde: Suomalainen vauvakirja (Otava)

Kaksplus kuuluu samaan konserniin Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: