Ensisynnyttäjän tositarina sairaalasta: ”Hävettävin osa elämästäni tapahtui”

Turha hävetä, jos synnytyksessä tapahtuu jotain epätavallista – kätilöt ovat kyllä nähneet kaiken! Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakilpailuun.

Teksti Toimitus
Synnytys hävettää? Turhaan, kyllä kätilöt ovat nähneet kaiken! Ei sellaista olekaan kuin nolo synnytys.
Nolo synnytys? Ei sellaista ole olemassakaan. Ensisynnyttäjää jäi silti vaivaamaan synnytyssalin tapahtuma.

Vaikka synnytys hävettää joskus ensikertalaista, nolot tuntemukset on syytä unohtaa. Pieni uusi elämä korvaa kaiken!

”Heräsin aamulla kello neljä kipuun. Luulin sitä harjoitussupistuksiksi, joten yritin jatkaa nukkumista. Kipu kuitenkin toistui ja toistui, paheni ja paheni.

Kävelin edestakaisin, sängystä olohuoneeseen, olohuoneesta vessaan ja takaisin. Lopulta siirryin suihkuun, koska lämmin suihku oli aikaisemmin auttanut harjoitussupistuksissa… ei nyt tosin.

Tunnin siinä kärsin yksin, kunnes soitin naistenklinikalle – minulle kerrottiin, että ”ensisynnyttäjillä yleensä kestää, odota kotona, ota panadolia, seuraa vauvan liikkeitä.”

45 minuuttia istuin sohvalla. Koira lepäsi vatsaani vasten ja yritin tunnustella vauvan liikkeitä, turhaan, mitään ei tuntunut. Soitin uudestaan naistenklinikalle ja nyt meille sanottiin, että kannattaa tulla tarkistukseen.

Aloimme miehen kanssa valmistella lähtöä, laitoimme koiralle vettä ja pari luuta. Pakkasin neuvolakortin ja henkkarit, en muuta, koska luulin, että päästään pian kotiin.

Lähdimme pimeässä marraskuun aamussa ajamaan autonromullamme sitten naistenklinikalle. Matka tuntui kamalalta. Katsoin navigaattoria, yritin tuntea vauvan liikkeitä ja laskin supistuksia samaan aikaan.

Lopulta pääsimme naistenklinikalle, missä kivuissani tokaisin: ”Haluaisin puskea tämän otuksen pois vatsastani.”

Hetken odotimme kätilöä, sillä aikaa hikosin jännityksestä. Mitä jos kaikki ei ole hyvin, mitä jos vauva syntyy nyt? Laskettuun aikaan oli vielä kaksi viikkoa.

Synnytys hävettää

Pääsin tarkistettavaksi ja kätilö tokaisi, että vauvalla on kaikki hyvin, mutta synnytys on alkanut.

Mies lähti hoitamaan koiran ja viemään sen hoitoon. Jäin yksin kipujeni kanssa.

Sain panadolia, kävin suihkussa, vaihdoin vaatteeni kauheaan sairaalakaapuun. Kipu ei millään hellittänyt ja lopulta minulle iskettiin reiteen joku lievitys (en enää muista mikä se oli).

Nukuin varmaan tunnin tai kaksi, unetonta unta, levotonta unta. Heräsin siihen, kun mies palasi ja kivut myös. Soitin kelloa ja kätilö tuli paikalle.

Hän huomasi, että nyt voi epiduraalin laittaa. Ponnistusvaihe voisi myös alkaa piakkoin. Odotellessani epiduraalia sain ilokaasua, mistä tuli vain huono olo.

Epiduraalin laiton jälkeen kätilö auttoi minut vessaan, missä sekavassa mielentilassa huudahdin: ”Minusta tulee verta, apua!” Kätilö vain nauroi ja kertoi, että se on normaalia.

Kun olin palannut sänkyyn ja epiduraali vaikutti, jouduin puskemaan. Oletin, että se olisi sattunut enemmän, mutta ei se sitten  puudutusten takia sattunutkaan. Pian jo vauvan pää oli ulkona. Sekavassa mielentilassa taas kysyin: ”Miksi se ei itke?” Siinä taas kätilö vähän hymähteli ja selitti, että vauva ei ole vielä kokonaan ulkona.

No ei siinä kauaa mennyt, kun vauva oli ulkona ja pientä vikinää kuului. En itkenyt, eikös kaikki aina itke, minä nauroin! Olin helpottunut, kipu loppu. Itseasiassa tunto lähti vyötäröstä alaspäin.

Vauva vietiin pois, hän tarvitsi lisähappea. Minulle tuli levoton olo. Hävettävin osa elämästäni tapahtui seuraavaksi.

Minun piti päästä vessaan ja totesin kätilölle, että ”kyllä minä pärjään.” Mutta ei, olin kuin Bambi jäällä ja meinasin kaatua. Minun piti pissata avustettuna sängyssä sellaiseen kippojuttuun.

Pian tyttöni tuotiin luokseni ja mies lähti hakemaan ruokaa, emme olleet syöneet yhtään mitään koko päivänä. Olisimme voineet kuolla nälkään.

Lopulta kaiken jälkeen pääsimme koko konkkaronkka perhehuoneeseen, väsyneinä ja onnellisina – minä hieman häpeissäni, koska hoitaja sanoi miehelle, ettei minua hetkeen saa päästää edes vessaan yksin.”

Kristelli

Lue lisää synnytystarinoita:

Kipeä synnytystarina voitti Kaksplussan kilpailun: ”Ääneni sai vauvan avaamaan silmänsä”

Kaksplussan synnytystarinakisan hopeasija: Puskin syntymäpäivänäni kaksosia, kun lääkärit katosivat

Lue myös: 

10 noloa kysymystä terveydestä – Erikoislääkäri vastaa

Kommentit

7 kommenttia
Avatar

Helppo elämä, jos pitää alusastian käyttämistä vasta synnyttäneen elämän hövettävimpänä asiana.

Minö menetin synnytyksessä sen verran verta, etten pysynyt tolpillani, eikä minua päästetty vessaan, ja minut piti katetroida. Ei tullut edes mieleen pitää tuota millään tavalla hävettävänä asiana.

Avatar

Äh, ei sairaalassa kyllä pidä häpeään energiaansa tuhlata!

Sairaalamaailma on ihan omanlaisensa kupla, jossa oma ihmisyys pitää ikään kuin laittaa hetkeksi syrjään. Esimerkiksi monen hengen potilashuoneessa tulee kuultua ja jaettua tiedot ventovieraiden ihmisten ruumiintoiminnoista, joista ei kyllä normaalielämässä puhuttaisi edes hyvien ystävien kesken 😅.

Avatar

Mikä tässä oli se hävettävä osuus? Se kuppiin pissaaminen? Ei peräruisketta ja vessassa ripulointia? Ei sormea anaaliin tikkauksen jälkeen? Ei viittä työntekijää purkamassa väärin ommeltuja tikkejä suolen seinästä? Ei katetrointia? Ei heräämistä keskellä yötä yltäpäältä omassa virtassa katetrin vuotaessa vuoteeseen? C’moon…

Avatar

WHAT? Olipa uutinen!? Todella hävettävää tuo hirveä ”pissajuttu”, hyi!! 🤣🤣 Mistä näitä uutisia tulee🙄!?

Avatar

Mahtaa olla vaikea elämä, jos elämän hävettävin asia sairaalassa alusastian käyttö… toivottavasti ei opeta syntyneelle lapselleen vastaavaa ajatusmaailmaa, jossa pitää kaikkea normaalia hävetä.

Avatar

Minäkään en nyt löydä tarinasta yhtään mitään noloa. Menikö minulta joku kohta ohi?

Avatar

Niin missä se nolo kohta oli?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä