Raskausmyrkytyksestä seurasi pitkä ja haastava synnytys – lukijan päiväkirja viideltä synnytyspäivältä

Raskausmyrkytyksen oireet aiheuttivat synnytyksen käynnistämisen. Tämänkertainen lukijan synnytystarina on päiväkirja noilta päiviltä.

Teksti Toimitus

”Tiistai, seitsemäs päivä ja kesäkuun alku. Kipitän neuvolaan, tietysti jalan, koska vielä pääsen, ja toivon liikkumisen tekevän ihmeitä synnytyksen käynnistymistä ajatellen. Aamulla olen napannut kuvan kasvavasta vatsastani kuten jo niin monta kertaa aiemminkin. Tänä aamuna vatsa näytti kuvassa laskeutuneen edellisviikon kuvaan verratessani.

Neuvola on iltapäivällä, jään alakertaan enkä mene totutusti ylös, sillä on kesäaika ja oma neuvolantätini on tietysti lomalla. Raskausviikkoja on 37+4 ja olo on ihan hyvä. Minut kutsutaan sisään. Jutellaan synnytyksestä ja siitä, miltä se ajatuksena tuntuu, kuunnellaan vauvan sydänääniä ja painellaan mahaa. Verenpaineet ovat hieman koholla siihen nähden, että koko raskausajan ne ovat ennemminkin olleet matalat. Virtsassa on jonkinverran proteiinia. Kaikki vaikuttaisi kuitenkin olevan ihan ok.

Neuvolantäti muistuttaa minua raskaushepatoosin ja raskausmyrkytyksen oireista ja kysyy, olenko huomannut kutinaa kämmenissä tai jalkapohjissa. Vastaan etten, mutta päänsärky, ylävatsan kiristys, valopallot ja näköhäiriöt sekä kummallinen, kuumeinen hassu olo ovat tutun kuuloisia. Myös paino on noussut melkoisesti viime käynnistä.

Koska verenpaineet ovat uusien mittausten mukaan edelleen koholla, päättää neuvolan kiva täti tehdä minusta lähetteen synnytysvastaanotolle varmuuden vuoksi. Ei kiireellistä, koska vointini on oireisiin nähden ihan hyvä. Hän kertoo, että synnytysvastaanotolta soitetaan ehkä vielä tänään, mutta todennäköisesti huomenna. Asia selvä, kiitokset ja kotiin.

Ilta ja yö ovat rauhallisia.”

Keskiviikko, 8. päivä

”Puhelimen ääni herättää minut aamusta. Tiedän, mistä puhelu tulee ja nousen vastaamaan. Olen ihan unen pöpperössä, ja luurin toisessa päässä oleva lääkäri kuulee sen, toteaa pahoittelut herätettyään ja naureskelee päälle, sanoo vielä, että hyvä että saan nukuttua. Hän kysyy tämänhetkisestä voinnistani ja kertoo saaneensa lähetteen. Kerron voinnin olevan samalainen kuin eilen, hieman hömppä ja kuumeinen ilman kuumetta, lisäksi näköhäiriöitä.

Lääkäri kehottaa minua tulemaan synnytysvastaanotolle kun ehdin, ei kiirettä. Kysyn vielä, pitääkö minun ottaa valmiiksi pakkaamani sairaalakassi varmuuden vuoksi mukaan. ”Ota vain”, hän vastaa.

Asumme lähellä sairaalaa, ja noin kahden tunnun kuluttua puhelusta hyppään bussista ulos ja suunnistan synnytysvastaanotolle. Olen siis yksin ja mies on töissä. Koska en tiedä, mitä tapahtuu, ja tuskin jään sairaalaan, olen vain ilmoittanut miehelle missä olen ja luvannut kertoa lisää myöhemmin. Vastaanottoon jätän äitiyskorttini, olen sillä hetkellä ainoa aulassa. Muutama pariskunta menee ohitseni, he ovat selvästi jo tositoimissa. Minulla ei ole kiire, joten istun ja ihmettelen.

Pääsen kutsusta käyrille makaamaan, kaikki näyttää hyvältä. Tämän jälkeen lääkäri kutsuu minut luokseen ja kyselee sekä tutkii. Olen jättänyt aiemmin pissanäytteen, jossa ei suurempia muutoksia. Lääkäri haluaa minusta vielä labrat, ja istun aulaan odottamaan. Opiskelija ottaa minulta oikein taidokkaasti ja kivutta tarvittavat verinäytteet ja lähtee. Kätilö antaa luvan käydä kanttiinissa, koska vastauksissa voi mennä noin tunti.

Kävelen ulkokautta, sillä sisäkautta ei pääse sairaalan toiselle puolelle, jossa kanttiini sijaitsee. Ilma on lämmin ja kesäinen, aurinko paistaa. Olen vetänyt päälleni mustan vartalonmyötäisen mekon, ja lämpö imeytyy siihen todella. Katselen kävellessäni ikkunoiden heijastuksista vatsaani, jota pidän niin kauniina. Ostan juotavaa ja patukan, jonka syön matkalla takaisin. Kun saavun takaisin synnytysvastaaotolle ja ovista sisään, kätilö kertoo minulle välittömästi, että jään osastolle, sillä verikokeissa näkyi jotakin. Saan käteeni tunnistusrannekkeen, samaan hissikyytiin tulee joku muukin. Hississä kätilö sanoo, että synnytys hyvin todennäköisesti käynnistetään, sillä viikot ovat jo niin hyvät.

Osastolla odottelen hetken. Minulle ei ole huonepaikkaa, mutta saan sen nopeasti. Illan aikana ei vielä tapahdu mitään. Minusta otetaan uusia labroja, ja lääkäri käy haastattelemassa vointia, toteaa että jalat ovat melko turvoksissa eivätkä refleksit toimi aivan tarkasti. Viikot ovat 37+5 ja olen rauhallinen ja hyvävointinen. Yöllä saan muutamia kuukautiskipumaisia tuntemuksia alavatsalle, mutta ne ovat kivuttomia. Yö on hiljainen, tosin en nuku ollenkaan.

Torstai, 9. päivä

”Aikainen aamu, iloinen kätilöopiskelija tuo minulle purkin ja tikun, jolla seurataan proteiinin määrää virtsassa. Se ei ole paljon muuttunut edellispäivistä. Pääsen pian osaston lääkärin puheille. Yön kuukatiskipumaiset tunteet ovat tehneet paikoille jotakin, ja lääkäri toteaa niiden pehmenneen eilisestä tutkimuksesta. Hän kertoo minulle tilanteeni lääketieteellisestä näkökulmasta. Minulla on alkava raskausmyrkytys, ja synnytyksen käynnistäminen on tässä tilanteessa paras vaihtoehto, sillä olen vielä hyvävointinen. Lapsi ei enää kasva mahassani niin kuin kuuluisi, ja minä menen huonompaan kuntoon ilman käynnistystä. Ymmärrän sen ja suostun käynnistykseen, en pelkää eikä minulla ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Lääkäri asettaa minulle ballongin ilman ongelmia. Jatkot katsotaan taas seuraavana aamuna, ellei tilanne ala edetä. Lääkäri kertoo vielä kirjoittavansa määräyksen, jossa päätetään antaa synnytystä edistävää lääkettä Cytoteciä suun kautta ballongin irtoamisen jälkeen. Niitä on määrätty minulle kolme päivässä. Lääkäri tekee lapselle kokoarvion noin 3 200g ja sanoo, että hänen tulisi mahtua lantiostani hyvin. Olen tyytyväinen tutkimukseen, sillä minut ja kaikki sisarukseni on leikattu, ja olen ollut varma, että myös minut pitää leikata.

Lapsi ei enää kasva mahassani niin kuin kuuluisi, ja minä menen huonompaan kuntoon ilman käynnistystä.

 

Soitan äidilleni ja kerron että synnytys on käynnistetty. Ballonki saa aikaan supistuksia, joiden aikana pitää hieman jo keskittyä hengittämään, mutta en tarvitse kipulääkkeitä. Mies tulee käymään sairaalassa, on ihana nähdä häntä. Häntuo pyynnöstäni karkkia ja kuivashampoota sekä trippimehuja, sillä olen lukenut, että ne ovat synnytyksessä käteviä.

Ballonki pysyy koko päivän ja yön paikoillaan, ja kiskon sitä ohjeen mukaan välillä. Vatsan päältä otetaan käyrää vähän väliä. Myös verenpaineita mitataan tiuhaan, ja labroja otetaan paljon. Saan yöksi lääkettä, jotta nukkuisin. Huoneessa käy trafiikki: sinne tulee ja sieltä lähtee synnyttäjiä. Yöllä herään väliä, kun verhon takana oleva nainen ähisee ja soittaa kelloa. Hän lähtee saliin, sillä on edistynyt niin hyvin. Makaan lämpöpussi vatsalla ja huomaan kahden aikaan yöllä supistusten hävineen kokonaan. Nukun tämän jälkeen.”

Perjantai, 10. päivä

”Unohdan että minun pitäisi pissata taas tikkuun. Ballonki tipahtaa ulos ja on siis tehnyt tehtävänsä. Hieman hämilläni kysyn oven takana olevalta kätilöopiskelijalta, tarvitseeko heidän nähdä ballonki. Ei tarvitse, mutta tikkuun pitäisi pissata. Nyt proteiinin määrä on nousussa. Limatulppa holahti ballongin mukana, ja vuodan hieman verta. Kysyn onko siitä haittaa, mutta se kuulemma kuuluu asiaan. Lääkäri tutkii tilanteen, ja käynnistystä jatketaan lääkkeillä. Saan niitä ensin kaksi tasaisin väliajoin, ja käyrää otetaan useasti.

Saan iltapäivällä tiedon, että minun täytyy virtsata isoon astiaan, kunnes lähden saliin. Teen työtä käskettyä. Rutiinit alkavat käydä jo tutuiksi: kolmesti päivässä labrat, ja käyrällä makoilen välillä puolikin tuntia putkeen useamman kerran päivässä. Laitteesta kuuluvaa vauvan sykkeen ääntä on ihana kuunnella. Ajatukset ovat sekavat. Saan pian esikoisen syliini, mutta koska? Kauanko tämä vielä kestää? En pelkää, sillä tiedän, että asiat menevät omalla painollaan ja luotan sairaalan ammattilaisiin täysin.

Mies on taas alkuillan kanssani, olen siitä onnellinen. Iltavuoron kätilö ei anna minulle viimeistä pilleriä, sillä käyrillä näkyy supistuksia muutaman minuutin välein. Kätilö pelkää, että synnytys alkaa muuten liian rytinällä. Itse en niitä tunne, eikä satu yhtään. Mies on kanssani koko illan. Minua harmittaa, kun hänen viimein pitää lähteä.

Yövuoro vaihtuu, ja kätilö tuo minulle viimeisen pillerin. Otan lääkkeen, koska minusta tuntuu, etteivät ne ole tähän mennessä tehneet mitään. Huoneeseen tulee illalla pariskunta, jonka rouvan kanssa kävelemme yhdessä yöllä käytävällä ja käymme lämmittämässä kauratyynyjä vuoron perään. Laitan miehelle viestiä, että kävelen käytävillä sillä en saa unta ja kävely helpottaa hieman alapään kiristyksiä. Mies soittaa yllätyksekseni takaisin, hän on ollut ystävien kanssa ulkona. Olen iloinen, että hän on käyttänyt ajan olemalla ystäviensä kanssa ja tuulettunut ennen esikoisen syntymää.

Huonetoverini on jo selvästi kivuliaampi ja saakin aamuyöstä lihakseen lääkettä. Minä yritän nukkua ja nukunkin aamuun, kunnes trafiikki alkaa kovempana. Raskausviikot ovat perjantaina kymmenes päivä tasan 38+0.

Lauantai 11. päivä

Menen jo aikaisin lääkärille. Hän toteaa käynnistyksen kestäneen jo monta päivää. Olen jo melko väsynyt, joskin olo on ihan hyvä. Raskausmyrkytyksen oireita tulee ja menee, mutta pärjään. Lääkäri lupaa minulle paikan saliin, saan oksitosiinitipan ja kalvot puhkaistaan. Huokaisen helpotuksesta, sillä tiedän, että kun mennään saliin, on lapsen syntymä jo paljon lähempänä. Nyt pieni pelko ja valtava jännitys alkavat hiipiä mieleeni ja kehooni.

Soitan miehelleni, että hän tulisi sairaalaan, ja hänen tultuaan kätilö hakee meidät saliin. Otan vielä ennen lähtöä särkylääkkeet, joiden ajattelen helpottavan tulevien pistosten kipua. Kävelen saliin omin jaloin.

Minulla ei ole koskaan ollut tippaa kädessä ja jännitän sitä aivan valtavasti. Osaston kätilö jättää meidät saliin, ja istumme siellä odottamassa. Aamuvuoron kätilö tulee esittäytymään ja katoaa johonkin. Seuraavaksi tuleekin iltavuoron kätilö, joka laittaa minulle oksitosiinin tippumaan. Pistos ei tunnu miltään, ja oloni on helpottunut. Mies katsoo jalkapalloa. Supistukset alkavat voimistua, mutta tulevat vielä epäsäännöllisesti. Mies lähtee pikaisesti käymään kotona, minä jään makamaan kauratyynyn kanssa sänkyyn.

Miehen ollessa kotona minä pyydän kätilöltä kipulääkettä lihakseen, sillä missään asennossa ei enää ole oikein hyvä. Saan lääkkeen ja menen vuoteeseen, olo on ihmeellinen. Enää ei satu, mutta tuntuu siltä kuin olisin nousuhumalassa. Mies tulee takaisin ja kerron saaneeni lääkettä.

Minä ähisen ja tuhisen, eikä nukkumisesta tule mitään, sillä tunnen valtavaa painetta alapäässä.

 

Menee useampi tunti. Kuvaamme välillä muistoksi videota, jossa kerron mitä tapahtuu. Ihmettelemme yhdessä, että pian se pieni ihminen, joka vatsassani nyt köllii, on ulkopuolella ja sylissämme. Alan jälleen olla kipeä, ja kätilön tullessa pyydän, josko voisin saada lisää lääkettä. Hän ehdottaa epiduraalia. Supistukset ovat jo säännöllisiä. Tahdon odottaa epiduraalia vielä hetken, mutta pian olen niin kipeä, että haluan sen, vaikka pelkään pistosta aivan hirveästi.

Olemme tuona iltana ja yönä ainoat synnytyssalissa olevat, ja lääkäri tulee hyvin pian laittamaan minulle epiduraalia. Itken ja valitan, vaikka todellisuudessa en tunne epiduraalin laittoa muuten kuin rutinana korvissa. Hetkeä myöhemmin olen hyvin kiitollinen, sillä epi vie kivut kokonaan. Taas olen nälkäinen, ja saan jotakin pientä purtavaa. Yritän nukkua, mies nuokkuu nojatuolissa ja jalkapallo paasaa puhelimesta, josta hän on sitä katsonut ennen nukahtamistaan.

Minä ähisen ja tuhisen, eikä nukkumisesta tule mitään, sillä tunnen valtavaa painetta alapäässä. Mies herää ja kerron tunteesta, pyydän soittamaan kelloa. Kätilö tulee ja tutkii minut, toteaa, että olen muutamassa tunnissa auennut reilusti ja siitä johtuu ponnistamisen tunne. Hän antaa minulle luvan varovasti ponnistella.

Pyydän välillä lisää lääkettä ja alan olla hyvin väsynyt. Kun supistus tulee, minä ponnistan valtavasti. Lapsi ei liiku alaspäin, ja tuntuu että ponnistan jo aivan hullun lailla ja eri asennoista. Ennen kun synnytys käynnistettiin mainitsin, että tahtoisin synnytysjakkaran, mutta nyt en enää muista sitä, joten olen vuoteessa.

Lapsen sydänäänet laskevat, kun ponnistan, ja hänen päästään otetaan kolme kertaa näyte, joka kuitenkin kertoo kaiken olevan hyvin. Lopulta lääkäri haluaa puuduttaa kohdunkaulani. Suostun lopulta. Ponnistusvaiheeni on kestänyt jo kauan ja olen hyvin väsynyt. Saan suoneen sokerilientä ja kaikki kannustavat minua kovasti. Huokaisen, että he voivat tehdä mitä tahansa kunhan lapsi vaan syntyy! Tässä vaiheessa olen varma, että minut täytyy leikata.

Lääkäri päättää vielä ultrata ja varmistaa ultralla sen, mitä epäilikin: lapsi on väärässä tarjonassa ja hyvin tiukassa. Tässä vaiheessa ponnistusvaiheeni on kestänyt jo kolme tuntia. Ovella näen lastenlääkärin valmiudessa, ja mies pitää otsallani kylmää rättiä, jonka välillä vaihtaa. Muuta en juuri muista. Avuksi päätetään ottaa imukuppi, jonka avulla lääkäri ensin kääntää lapsen pään ja sitten koko kropan oikeaan suntaan.

Sunnuntai 12. päivä

Aikaisin viidennen päivän aamuna raskausviikoilla 38+2  käynnistyksestä saan imukupilla avustettuna ensin pään syntymään ja pian tämän jälkeen meidän täydellinen pieni poika vihdoin syntyy pitkän käynnistyksen ja tuskaisen pitkän ponnistusvaiheen jälkeen melkoisella rytinällä. Jakuten sanotaan: kipuni lakkaavat aivan heti, kun poika syntyy. Hän ei ensin itke juurikaan ja olen hämilläni, miksei? Lasta täytyy hieman herätellä, ja lopulta hän alkaa pitää pienenpientä itkun kaltaista ääntä. Syntymän kokemus on hänellekin melkoisen rankka.
Kätilö leikkaa napanuoran ja pesaisee poikaa, minkä jälkeen hän itkee jo hieman enemmän. Näen täydellisen poikalapseni ja repeän kyyneliin – kuinka pieni hän voikaan olla! Saan hänet rinnalleni ja ihmettelemme yhdessä kaikki kolme toisiamme, minä, mies ja pikku ukkeli. Kiitän miestäni, hän on korvaamaton. Ilman häntä en koskaan olisi selvinnyt rutistuksesta. Otamme muutaman kuvan, ja lapsi viedään isän saattelemana varmuuden vuoksi hetkeksi lämpö- ja happikaappiin, kun minua ommellaan kiinni.

Olen valtavan kiitollinen kätilöille ja lääkäreille, kiittelen vuolaasti heitä ja heidän ammattitaitoaan. Kun isä ja poika saapuvat takaisin, poika punnitaan ja mitataan. Hän painaa 3 600 grammaa ja on 50 cm pitkä. TÄYDELLINEN. Lapsella näyttää olevan kaikki hyvin, otsassa vain on melkoinen mustelma, ja kätilö kiinnittää huomiota lapsen valittavaan ääneen. Lastenlääkärin ohjeella pojalle annetaan hieman kipulääkettä, jolla hän rauhoittuu. Pääsemme yhdessä harjoittelemaan ensi-imetystä.

Olen lumottu tuosta pienestä ihmisestä. Kuinka jotain niin kaunista voikaan olla? Ja hän on meidän, meidän oma pieni taideteoksemme. Oloni on levollinen ja rauhallinen, täynnä rakkautta ja lämpöä. Nyt me kolme olemme perhe ❤

Osastolle palaan sängyssä maaten. Olen sen verran heikko, että pääsen suihkuunkin vasta illalla. Poika on tiukasti vieressäni, ja itken taas, itken onnenkyyneleitä. Matkalla tapaamme kätilön, joka meidät saliin vei. Hän onnittelee meitä. Mieheni lähtee vastahakoisesti kotiin lepäämään, ja jäämme lapsen kanssa nukkumaan vieretysten. Olen kovin väsynyt, mutta niin onnellinen.

Synnytyksestä jäi hyvä mieli ja se todella oli voimaannuttava ja hyvin naisellinen kokemus. Olen onnellinen, että sain kokea synnytyksen. Lähtisin koska vain uudestaan ❤

Kommentit

1 kommenttia

Kyllä on huono mies, mistä näitä oikeen riittää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä