Veera koki raskauden ja synnytyksen USA:ssa – 4 asiaa meni aivan toisin kuin Suomessa: ”En innostunut drive by -baby showerista”

Yhdysvalloissa lääkärit eivät suosittele tiettyä synnytystapaa, vaan odottaja saa päättää sen itse. Myös raskausajan ruokasuosituksisa on eroja Suomen ja USA:n välillä.

Teksti Johanna Jantunen
Kuvat Veera Alampi
Veera asuu miehensä kanssa Kaliforniassa.

Veera Alampi, 37, on viimeisillään raskaana. Vauva voi syntyä päivänä minä hyvänsä.

– Olen voinut todella hyvin, ja olen nauttinut raskaudesta ja sen mukanaan tuomista muutoksista. Nyt loppuvaiheessa olen tosin jo valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen, Veera kertoo.

Veera asuu puolisonsa Phillipin kanssa Yhdysvalloissa, jonne hän muutti pysyvästi vuonna 2011. Esikoistaan odottava aviopari asuu tällä hetkellä San Diegossa, Kaliforniassa.

Mutta millaista on olla raskaana USA:ssa, jossa ei esimerkiksi ole samankaltaista neuvolajärjestämää kuin Suomessa? Veeran kokemusten mukaan ainakin neljässä merkittävässä asiassa on eroavaisuuksia Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

1. Hoidon laatu riippuu vakuutuksesta

USA:ssa terveydenhuollon laatu ja kustannukset vaihtelevat paljon sen perusteella, millainen vakuutus ihmisellä on. Vakuutuksesta siis riippuu, millaista hoitoa ihminen raskauden aikana saa ja miten raskautta seurataan.

Veeran mies työskentelee laivastossa, joka tarjoaa terveysvakuutuksen paitsi laivaston jäsenille myös heidän perheilleen. Veeran raskaus onkin sujunut USA:ssa hyvässä hoidossa.

– Raskauden alkuvaiheessa minulla oli lääkärikäyntejä noin kerran kuukaudessa. Lisäksi minulla oli mahdollisuus myös varhaisultraan ja kromosomihäiriöitä seulovaan verikokeeseen.

Raskauden puolivälissä Veeralle tehtiin rakenneultra ja toisen kolmanneksen loppuvaiheilla sokerirasitustesti. Viikolla 35 tarkistettiin ultraäänitutkimuksen avulla, että lapsi on kääntynyt pää alaspäin. Raskauden loppuvaiheessa lääkärikäyntejä on ollut noin kahden viikon välein.

– Yleensä käynneillä tavataan ensin hoitaja, joka ottaa painon, verenpaineen ja kuuntelee sydänäänet. Tämän jälkeen olen tavannut aina lääkärin, joka on mitannut vatsan koon ja vastannut kaikkiin mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin.

Veeralla ei ole varsinaista omaa lääkäriä, mutta ensimmäistä käyntiä lukuun ottamatta hän on tavannut vain kahta eri lääkäriä, joista kummastakin hän on pitänyt kovasti.

– Voisin myös toivoa käyntejä tietylle lääkärille, mutta siinä tapauksessa joutuisin joustamaan enemmän vastaanottoajoissa.

Veera ei ole joutunut vakuutuksensa vuoksi maksamaan raskausajan seurantakäynneistä mitään. Laivaston tarjoama vakuutus korvaa kaikki lääkäri-, lääke- ja sairaalakulut kokonaisuudessaan. Tämä on USA:ssa harvinaista ja todella suuri etu. Veera ei tiedä, mitä raskausajan käynnit keskimäärin maksavat USA:ssa.

– Veikkaan summan olevan hyvänkin vakuutuksen kanssa aika kaukana nollasta.

Yhden vertailun mukaan keskimääräinen kustannus synnytyssairaalamaksujen ja vakuutuksen kanssa olisi lähes 4 000 euroa.

2. Nämä ruokasuositukset ovat voimassa, jos olet raskaana USA:ssa

USA:ssa on raskaana oleville melko samankaltaisia ravintosuosituksia kuin Suomessa. Raskaana oleville suositellaan esimerkiksi foolihappoa ja D-vitamiinia.

Raskausajan ruokarajoitukset Yhdysvalloissa perustuvat muun muassa haitallisten bakteerien, kuten listerian ja toksoplasmoosin välttämiseen. Pehmeitä ja pastöroimattomia juustoja ei suositella, ja lihan on oltava kypsää. Näin on Suomessakin.

–Ruokasuositusten kohdalla on kuitenkin joitain eroja, Veera kertoo.

Esimerkiksi Suomessa kananmunia ei mainita raskauden ajan ruokarajoituksissa. USA:ssa raskaana olevia suositellaan syömään vain keitettyjä kananmunia ja välttämään esimerkiksi ceasar-salaattikastiketta ja itsetehtyä majoneesia, joiden valmistukseen käytetään raakaa kananmunaa. Suositus perustuu salmonellan välttämiseen.

– Leikkelelihojakaan ei suositella kuumentamattomina listeriariskin vuoksi.

Myös hot dogit on mainittu amerikkalaisissa suosituksissa. Hot dogeja ei tule syödä, ellei nakkisämpylää ole lämmitetty höyryävän kuumaksi. Syynä on listeriatartunnan riski.

Joidenkin asioiden suhteen Amerikassa puolestaan ollaan rennompia kuin Suomessa. Suomessa raskaana oleville ei suositella inkiväärivalmisteita, inkivääriteetä eikä inkivääriä sisältäviä ravintolisiä. Veeran mukaan USA:ssa inkivääriä ei juuri vältellä.

– Lisäksi katkarapuja on ihan ok syödä raskauden aikana.

Suomessa äyriäisiä, kuten katkarapuja, suositellaan syömään vain kuumennettuna.

3. Vauvan sukupuolen salassapitoa ihmetellään

Veeran ja Phillipin esikoisen sukupuoli paljastui raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella, kun verikokeella tutkittiin vauvan kromosomit. Veera jätti kuitenkin sukupuolen paljastavan kirjekuoren pitkäksi aikaa avaamatta.

Phillip oli lähtenyt kuuden kuukauden laivastokomennukselle aivan raskauden alkuvaiheessa, ja pariskunta oli päättänyt selvittää vauvan sukupuolen yhdessä sitten, kun mies on taas kotona.

Päätös herätti Veeran amerikkalaisissa kavereissa hämmennystä.

– En tiedä voinko yleistää, että sukupuolen salassa pitäminen olisi täällä ylipäänsä ihmetyksen aihe, mutta omassa kaveripiirissäni se herätti kovasti uteliaisuutta ja arvailuja.

Veeran omien havaintojen mukaan suurin osa ihmisistä selvittää vauvan sukupuolen raskauden aikana heti kun se on mahdollista.

Suomessakin yleistyneitä gender reveal -juhlia Veeran ystäväpiirissä ei kuitenkaan ole juurikaan järjestetty. Korona-aikaan juhlien järjestäminen olisi myös ollut mahdotonta.

– Kalifornian koronatilanne on ollut sen verran huono koko raskauteni aikana, ettei minkäänlaisia kokoontumisia tai juhlia ole ollut mahdollista pitää.

Veeran ystävät olisivat halunneet järjestää hänelle baby showerit, mutta niitä juhlitaan vasta vauvan syntymän jälkeen, kun kokoontuminen on taas turvallista.

– Työkaverini järjestivät minulle tosin pienet baby showerit viimeisenä työpäivänäni, ja yksi hyvä ystäväni järjesti mini-babyshowerit ihan vain meidän kahden kesken. Joillain tutuillani on ollut myös drive by tai Zoom -baby showereita, mutta omalla kohdallani en innostunut ajatuksesta.

Drive by -juhlat olisivat tarkoittaneet sitä, että kukin vieras olisi saanut tarkan ajan, jolloin hän olisi pistäytynyt juhlissa. Lisäksi juhlat olisi järjestetty ulkona kasvomaskit päällä ja turvavälejä noudattaen. Zoom-vauvajuhlat taas olisi järjestetty etänä sovelluksen välityksellä.

Raskaana USA:ssa oleva Veera paljasti vauvan sukupuolen lopulta maalauksella.

Lopulta Veera paljasti Instagramissa vauvan sukupuolen maalauksella, jonka Veeran mies Phill oli taitellut hänen vatsaansa.

4. Raskaana olevat USA:ssa päättävät synnytystavan itse

Veeran synnytys on jo todella lähellä, ja hän on ajatellut sitä paljon viime aikoina.

– Minulla ei liity synnytykseen pelkoja, mutta kyllähän se jännittää.

Veera on jutellut synnytyksestä ystäviensä kanssa ja katsellut jonkin verran synnytysvideoita YouTubesta.

– Niitä on siellä yllättävän paljon!

Veera kokee saaneensa synnytyksestä paljon tietoa lääkäriltään, eikä häntä ole painostettu mihinkään suuntaan synnytystavan suhteen.

Yhdysvalloissa odottaja saa itse päättää, synnyttääkö hän alateitse vai keisarileikkauksella. Suomessa keisarileikkaukseen pääsee vain erityisessä tilanteessa, kuten sikiön virhetarjonnan, äidin synnytyspelon tai kahden aiemman sektion vuoksi.

Yhdysvalloissa noin 30 prosenttia synnytyksistä on keisarileikkauksia. Suomessa osuus on noin 17 prosenttia, kertoo THL:n perinataalitilasto.

Veeran lähipiiristä suurin osa on synnyttänyt alateitse. Osa lääkkeiden avustuksella ja osa ilman.

Veera on suunnitellut omaa synnytystään ja täyttänyt lääkäriltään saamansa synnytyssuunnitelman. Hän kuitenkin tiedostaa sen, etteivät suunnitelmat aina toteudu.

– Aion olla avoimin mielin. Olen myös jutellut asiasta paljon mieheni kanssa, jotta hän tietää, mitä toiveita ja mietteitä minulla on ja voi sitten kommunikoida niitä eteenpäin, jos itse en jostain syystä pysty.

Kaliforniassa äitiysloma on vain muutaman viikon mittainen

Veera odottaa jo kovasti uuden elämänvaiheen alkamista. Hän on jo päättänyt olla vauvan kanssa kotona ainakin noin vuoden verran.

– Kaliforniassa äitiysloma on vain joitain viikkoja, mutta minulla on aikomuksena olla kotona huomattavasti pidempään. Täällä ei ole samanlaista päivähoitosysteemiä kuin Suomessa, joten töihin paluun kohdalla pitää miettiä tarkasti, miten lapsen hoito järjestyy ja paljonko se tulee maksamaan.

Perheellä on toistaiseksi lupa asua USA:ssa pysyvästi, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.

– Vielä toistaiseksi mieheni työ pitää meidät täällä, mutta laivastouran jälkeiset suunnitelmamme ovat vielä hyvin avoinna.

Veeran esikoispoika syntyi pari päivää haastattelun jälkeen. Veera on toipunut synnytyksestä hyvin, ja vauva-arki on lähtenyt mukavasti käyntiin.

– Päädyin käynnistykseen ja 2,5 päivää kestäneeseen synnytykseen sekä suunnittelemattomaan sektioon. Se oli rankkaa, mutta paranen nopeasti ja ihmettelen, mihin kaikkeen kehoni pystyykään. 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä