Heippa!
Mä tarttisin nyt kipeästi apua ja kokemuksia. Poikaystävälläni (17v.) alkoi vähän yli 3 viikkoa sitten aivan yhtäkkiä kauhea ripuli, joka kesti noin 2 viikkoa. Ripuliin liittyi myös pahoinvointia, jota ilmeni aina silloin tällöin. Joskus oli hetkiä, jolloin pahoinvointi oli pahimmillaan heti aamusta, ja joskus se ilmaantui vasta illemmalla. Ajattelin aluksi olevan kyse esim. salmonellasta tai kampylobakteerista, mutta nyt oireet ovat jatkuneet sen verran kauan ettei kyse kai niistä voi olla. Toisella viikolla hän myös oksensi kerran, mutta se on jäänyt tähän mennessä ainoaksi kerraksi kun hän oksensi.
No, ripuli loppui kahden viikon kuluttua alkamisestaan ja myös hänen olonsa parani kolmannella viikolla todella paljon. Pahoinvointia ei enää ollur läheskään yhtä paljoa ja hän oli useasti jopa aivan oma itsensä. Ulosteitakin tuli enää 2 päivässä.
Nyt neljännen viikon alkaessa kuitenkin oireet taas nostivat päätään. Ripulia ei edelleenkään esiinny, ulostuskerrat ovat vähentyneet yhteen päivässä. Hän tosin herää yleensä joka aamu klo 8-9 aikaan vessahätään, ja tämä onkin se päivän ainoa kerta kun hän kakalle joutuu menemään. Pahoinvointi on kuitenkin jälleen palannut. Se saattaa välillä tulla vähän milloin sattuu ja sitten taas helpottaa, ja vaihdella eri vuorokaudenaikoina. Pahimmillaan hänen olonsa voi olla todella huono, eikä hän halua puhua kenellekkään. Koulussakaan hän ei ole kyennyt käymään, tällä viikolla oli tarkoitus mennä, mutta pahoinvointi palasikin takaisin. Vatsa ei enää siis ripulilla ole, mutta kuulemma ei tunnu vielä täysin normaaliltakaan ja ilmavaivoja esiintyy jonkin verran.
Tämä kaikki siis alkoi aivan yhtäkkiä. Poikaystäväni on perusterve, eikä hänellä ole mitään yleissairauksia. Hän käy säännöllisesti kuntosalilla, tai siis kävi ennen tätä ”tautia”. Psyykkisistäkään syistä ei kyllä tuskin ole kyse, sillä hän ei stressaa juuri mitään/ole ahdistunut masentunut tms. Hän opiskelee kauppaoppilaitoksessa, ja koulunkäynti on heillä helppoa ja rentoa.
Tämä kaikki siis alkoi aivan yllättäen. Luulimme jo taudin menneen ohi, kunnes tämä pahoinvointi palasi. Olen itse ollut todella huolissani ja mielessä on pyörinyt vaikka mitä kauhukuvia, ja on ollut vaikea nukkua. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Tai veikkauksia mikä voisi vaivata? Lääkäriaika on kyllä varattuna, mutta tarvitseeko näin nuoren pahoinvoinnista olla todella huolissaan?
Kiitos jo etukäteen kaikille jotka auttavat!